... (2017)

pimeydestä nostivat päänsä
käärmeet
ja kaikkien käärmeiden äiti
valkea kaunotar
hampaistaan valkoista myrkkyä
pirskottaen

otin korren maasta
kosketin sitä
siinä oli käärmeensylkeä

myrkky valui joka onteloon minussa
joka viivaan
joka jokeen

oi, äiti armias
,,, ja loistava kuu
puiden oksien takana
kuin korissa

äiti syö kuun

pimeys
yltympäri täynnä silmiä
siellä missä oli käärmeitä
on nyt silmiä

ssssshhhhhh

jään tähän
hermosto huojuu kuin liaanit tuulessa
tikapuusilta ammottavan rotkon yli

hengitän hitaasti ohutta virtaa keuhkoihini
ja otan kivet molempiin käsiin

tein tätä jo poikasena:
löin katinkultakiviä toisiaan vasten pimeässä
se mikä ei mene murskaksi,
kipinöi!