HERÄTETTY JUMALA (2017)

Jumala ei ollutkaan kuollut.
Jumala oli nukahtanut.

Hiivin portaat alas kellariin.
Siellä oli pienessä tuvassa
Pönttöuunin edessä tuoli.
Jumala havahtui hereille
Kolistellessani uuninluukkuja auki.
Ihmeellistä oli se että ensisanoikseen
Jumala lausahti saman mitä edesmennyt kaiffani
Moustgaardin Jens aina sanoi mulle
jos satuttiin samalle rastille:
väsää, väsää
- ja nauraa kähitti pirullisesti päälle.

- Mulla täällä mitään kosmisia valvontalaitteita ole
niinkus näät
Jumala selitti käsiään levitellen.
Ja eihän siinä koljassa muuta ollut kuin se pönttöuuni.
Ympärillä samat thangkat jotka mulla on omalla seinällä.
Padma Guru Rinpoche ylimmäisenä.
- Mikäs helvetin tarkkari minä olen?
Jumala tuhahti ja lehautti tikusta lieskan ikivanhan
kipparikallepiippunsa pesään.
Minähän olen joka solullani mukana kaikessa!
Mikrossa ja makrossa.
Mutta ei meitsillä mitään erityistä
suunnitelmaa tän shown varalle ole.
Kuhan vaan pidän toimintaa yllä joka taholla.
Mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa.
Ähläm sähläm, niinkus tiedät, he-he.
Nauraa kihistessään se kietaisi turbaanin auki
tukkansa ympäriltä
ja näytti joogien kuninkaalta
Veikeä kuu nousi näkyviin sen olan takaa.

Hopea.
Kulta.
Sininen.
Ne on kaikki hyviä värejä
Jumala luetteli.
Kunhan ne on puhtaat.
Puhdas hopea.
Puhdas kulta.
Puhdas sininen.
Tummansininen
ja vaaleansininen.
Punainen - se on Buddha Amitabha.
Punaisen Buddhan rakkauden säde
iskeytyy suoraan sun otsaan.
- Tai iskeytyi.
Se korjas kun vilkaisi tarkemmin
mun pläsiä.
Tajus nähneensä koko kattauksen
Miljoonien valovuosien takaa:
Minä olin kultaa vuotava poika.
Jalosti syntynyt.
Istumassa valoa kohisevien vesiputousten äärellä.
Pojan silmät kärventyivät siinä valosateessa.
Jalosti syntynyt kun oli, se ei siitä välittänyt.
Se halusi liehuttaa voitonviiriä ja ylistää Buddhia.
Kaikkia läsnä olevia.
Amitabhaa ylen erityisesti.
Siinä ei mitään Jumalaa kaivattu.
Tulitikkuja ja kuivaa rättiä chilumiin mä kaipasin.
Raapaisin,
Ja yhä liekki.
Silmä avoin.
Kuin Jumalan silmä.

Jumala ei ollutkaan kuollut.
Jumala oli nukahtanut.
Minä herätin hänet
Ja nyt se on jo täysissä täpinöissä.
Imuttaa maissariaan ja laittaa vinyylin soimaan.
Saksofoni kurlaa be-boppia.
Mulle tää Charlie Parker on ihan jumala
se sanoo.

HERÄÄN, VALVON, NUKUN (2017)

Kuninkaat kulkevat yleensä paraatiovesta,
minulle palatsin pihalla kumartaen kerrotaan.
Kruunua tulee niin harvoin pidettyä
ettei aina muista kuka on.
Olen mukana tuhannessa tarinassa.
Roolihahmoani kirjoitetaan kirjoihin,
joita on rinnakkain hyllyssä
ehtoisan emännän sylillinen.
Ne nojaavat toisiaan vasten.
Itse joudun sanomaan itselleni
tämän tästä:
Hups, hups, äläpä putoa avaruuteen!
Joka päivä herään, valvon, nukun.
Äskettäin näin unessa naisen,
jonka muistan tavanneeni kerran
kymmeniä vuosia sitten.
Oli talviyö.
Tumma ja vaarallinen
kuin Shakespearen näytelmässä.
Seisoimme vastakkain kerrostalohuoneiston
olohuoneessa ja juttelimme hetken
hiljaisella äänellä.
Miksi en jäänyt sinne
ja maannut sen tytön kanssa?
En käsitä unessa sitä
enkä tätä
ja äkisti kummitukseni katoaa.
Häilyväisyys on nimes nainen!
Itse vedän tässä kohtauksessa
Hamletin roolia.
Asettuessani peilin eteen
en näe peiliä, näen vain itseni.
Objektini on subjektin puhdas heijastus.
Sua lähde kaunis katselen,
katselen ja katselen.
Mielen aika tiivistyy näkymättömäksi.
Raaka energia vyöryy kalloni lävitse.
Tuntuu kuin Herra Shiva
oksentaisi hermostooni.
Ensin laavaa, tulta ja huutoa.
Sitten timantteja, tähtiä ja kipinöitä.
Ehkä Joku Järki tähän vielä saadaan.
Hulluus myös mahdollista.
Oi hulluus!

Olen tiettävästi uskonnollisin ihminen maailmassa.
En laula kunniaksi Luojan ylen ylevän,
mutta jokaista noppaa heittävää jumalaa palvon.
Joskus vaikeassa kohtaa olen pyytänyt
Karman herroja pitelemään hetken
arpakuutioita nyrkissään.
Olen koettanut päästä kohtalon alta pois.
Olen päässytkin.
Herään, valvon, nukun.
Valkoinen valo tulee otsasta sisään.
Kirkastaa mielen sinisen.
Kotka lentää sinen halki eteeni.
Olen kiertänyt sen selässä
maita ja mantuja kaikkialla
missä vain on avaruutta.
Se ei koskaan kerro minulle
ikuisia tai väliaikaisia totuuksia.
Minä vain kuljetan sinua
Kotka sanoo.
Se ei ole jumala.
Mutta se vaikenee kuin Jumala.
Minättömyyden valkoinen leijona karjuu.
Olen saapunut puhtaaseen maahan.
Taivaanrantaan nousee valtava,
valkoinen mainoslakana.
Siinä lukee 
- Sanokaa Om Mani Padme Hum
kun haluatte hyvää -
Minä jatkan tästä omin jaloin
jossain kohti päivää.
Juoksen kuninkaallisen hovinarrin
tehtävät kruunuun.
Valvon, uneksin ja olen syvässä unessa.
Aina kosminen säteily.
Aina hengen vaara.
Olematon.