Olin vielä järjissäni
lähtiessäni Pedron matkaan
tanssimaan jazzia
yhden yksinäisen tähden hotelliin.
Hotellin salissa ei muuta valoa
kuin Pedron isot valkoista
hohtavat hampaat
Pedron suun avautuessa ruokottomaan
nauruun.
Se on hänen vastauksensa saksofonien
arkaaiseen kujerrukseen.
Minussa musiikki sulattaa hitaat metallit
hopeajärveksi.
Sen äärellä väijyn hyeenan lailla
timanttiaarretta veden alla.
Naurettavia naamani kuvajaisia
aaltoilee järven kalvolla.
Ja maissipiippua polttava
kuu-ukko.
Entisestä minästäni on jäljellä
ihmettelijä joka huutaa:
Kuinka monta klovnia minun pitää vielä kätellä
kuinka monta vitsiä minun on vielä murrettava
kuinka monta kaskua lohkottava atomeiksi
ennen kuin vakava olento ilmestyy?
Silloin suustani luikertelee ulos käärme.
Loputtoman loputtoman pitkä anakonda.
Ryömin sen jäljessä
läpi limaisten mutaisten harsojen
maailman äidin synnytyskammioon.
Siitä sihisevästä luikertelijoiden pesästä
on kotoisin meidän kaikkien
munanmuotoisuus.
Siellä aika matelee
ja ajan alku on vielä nähtävissä.
Sillä näin elämä syntyi:
ei paukahtaen vaan kuhisten.
Reteetä ja jytää!
kuulen Pedron huutavan bändille
ja äkisti olen taas tanssisalissa
keskellä identtiteettikimaraa
kotkan ihmisen ja jaguaarin.
Oi, mikä liekki Oi, mikä leikki!
Pohjaton on mun tajunnanlaari!
Nyt maailman kautta kuljemme laulain
ja ihana on meidän toiviotie.
Meidän
minun ja Pedron.
Me teemme kaiken yhdessä.
Olemme yhtä miestä.
Yhtä puuta
jonka kylkeä käärme ylös kiivetessään
hivelee.
Baarissa Pedro lirkuttelee
tavattoman tavalliselle naiselle
ja hivuttaa handuaan hameen alle.
Leidi läimäyttää päin näköä.
Trumpetti kirkuu stagella.
Minä valotan tilannekuvaa:
Me ei olla aavikolla, rakas Pedro.
Sivilisaatiossa
vittu nauttii yksityisyyden suojaa.
Hillitty hulluus on ainut mahdollisuus
juosta maailmankisat kruunuun.
Minä maksan taksin viidakon laitaan.
Siellä odottavat aamun valkeat pilvet.
Jos uskoo vain siihen minkä näkee
on läpinäkymättömyys saatava loppumaan
lausuu Pedro ennen kuin kävelee
kevyt kapsäkki kädessä keikkuen
läpi vehreän seinän.
Sen takaa kuulen hänen lauluaan hetken:
lennä lennä leppäkerttu ison kiven
juureen.
