... --- ... --- ... --- ... (2020)

AGENDAT

Toksinen humanismi
Ekstaasin politiikka
Psykedeelinen estetiikka.

OBJEKTIT

Sähköiset käärmevirtaukset
Viisasten kivi
Valkoinen valo

TEAMI

Padma
Vajrayogini
Divine Dread




SLOGANIT

Makrokosmos on mikrokosmos
Puhtaat kädet puhdas mieli
Rauha on tulta

UTOPIA

Aristokraattisten anarkistien
ja ritarillisten rikkaiden teokratia.

HEAVY METALLIA (2004)

Deep Purple?
Ei.
Ei näin syvää sinipunahämyä olekaan.
Tämä on
MUSTAA
mitä näen
MUSTAA MUSTAA SURMAA.

Pärskin avuttomana myrkkyputouksen kuolassa
hajoten pirstaleiksi kosken kivikossa.
En kuten jäälohkare vaan kuin laine.
Uudestaan ja uudestaan rockaten.
A-osa.
B-osa.
Ja kertsi jossa joka sävel kirskuu
liekeissä käpristelevän ilmakitaran parahdusta.
Paloöljylle dunkaten
kielenkannat karrella
vedän tätä sooloa josta itse kaikkein vähiten diggaan.

Paholaisen
Musta Sapatti on jumalan kalenterissa työpäivä.
Mutta Herra ei puutu minun hukkumiseeni
hornan huokuihin.
Hän ei ole käynyt hengenpelastuskurssia
enkä minä osaa huutaa
Apua!
Kirkkaille Olennoille
puhtaan ekstaasin todellisuudessa
jonka olen nähnyt.
Tälläinen on nyt tosiasioiden yhtälö ja painajaisen proseduuri
joiden toteutuessa niitit neulotaan mun nahkaan.
Oi Lemmy Motörhead!
Mä en enää jaksa en jaksa
tanssia saapasnahkatornin
pelsepuubina
gorilloiden bileissä.
alvinstardustin vinyylin mustat
vetimet vällyinä.


Hiukset ja kynnet kasvaa ilman kasvattamista.
Siksi voi sanoa että en tee nyt mitään.
En mitään.
En voi.
Muuta kuin retkottaa raatona.
Kiehua ja hajota.
Minä.
Ideoiden jämiä imevä pohjamonni.
Minä.
Joka olen kuin blondi basisti Porista
suomalaisen kirjallisuuden bändissä.
No Sleep ´Till Hammersmith.
Ei todellakaan.
Aivoton melske mielessä on säikyttänyt unet etäälle.
Kyhjötän sohvalla kyynelkanavat tulehtuneina
kun pimeä suutelee suulle päivää
joka kainostelee.
Antaa vain vähän maistaa valoa.
Aamu on säkki missä pihan perällä
autotallin takana on reikä ohuelle säteelle.
Stairway to Heaven.
Led Zeppelinin ylösnousemus.
Hidas hidas.
Kuin Parlophonen nauha magnetofonissa
Häyryn huoneessa Vapaudenkadulla.
Siellä äänitettiin mulle hendrixit purplet zeppeliinit
plus bluesit ja biitlesit.
Musaa mahtui keloille enemmän kun annettiin pyöriä
hitaalla nopeudella.
Äänitteestä tuli silloin tumma ja kumea.
Jossain vaiheessa Häyry alkoi pyytämään tippiä äänityksistä.
50 penniä levy ja noin.
Ihan okei minusta.
Ja ihan okei aloitus Häyryn ekonomistin uralle.
Siitä tuli Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin talouspäällikkö.

Ei minua vaivaa se mitä kukakin on...
tai ei ole...
vaan se että itse olen nauha joka junnaa ympyrää
hitaasti ja huonosti soundaten.
Paranoid.
Se on kova levy.
Sisältää saatanasti synkkiä biisejä.
Olen kotistudiossa taltioinut niistä omia
versioita.
Nyt haluaisin lopettaa death metallistin urani.
Sillä tuotantoni on vain vanhan toistoa.
Basso kuuluu liian kovaa, miksaus on kehno.
En vain tiedä mitään ratkaisua tilanteeseeni.
Emolevyllä on kaikki tieto.
Enemmänkin.
Koko tietoisuus.
Mutta siitä ei ole apua kun kone on tiltissä.
Katselen ratkaisua, puhtaan energian tietoa
kuin panssarilasin takaa.
Minulla ei ole dynamiittia sen hajottamiseen.
Ainoastaan tämän runon sähkökitara ja fuzzi.
Niitä mä huudatan hälyytyksenä sielun pajasta
jossa raskas, miehen vereslihalle raastava kettinki
kaukaisena kunnian päivänä huhmaroitiin kruunuksi minulle
ja kaikille muille helvetillisille enkeleille.
Tästä pajasta on lähtöisin superihmisen
ylväänä korskuva tuska ja uhma
jonka tänään korvaa minusta ulos suhiseva
elonhengen pihinä.
Liekkini värisee vinosti goottiharhojen
ja munattoman sukkahousuheavyn
synkistelyn rajamailla
muovisissa
Kalmanyön kulisseissa.
Helvettikin on halpuutettu
mutta show on silti yhä rankka.

Koska kukaan ei vieläkään
taputa minulle
tämä olkoon viimeinen encore!
Ovathan kaikki ajatteeni pelkkää moskaa.
Illuusioiden kaatopaikalta
mieleen lentelevää roskaa.
Trashia.
Pälliä pirstovaa
silmät puhkovaa
emotionaalisen monsuunin metallista ikisadetta.
Se jyrää alleen ja raiskaa sarastuksen
kuin Metallica Iron Maidenin
raskaan sarjan örkkien painiottelussa
Valhallan stadionilla.
Ökö olo tuhoenne!
Se kuuluu väärinpäin veivattuna:
Enne ohut olo okö!
Näin minä nuotitan prognoosini
typeriksi salasanomiksi
joita kukaan ei kuule.
Näkymättömällä skitallani on
näkymätön ääni.
Jään yksin
tähän
lyhistyneenä äänettömyyden kakofoniaan.